Tomu-Pakse ja rajan ylitys

Tänään aamulla jatkettiin matkaa jälleen Lao Airlinesin siivin Paksesta Siem Reapiin eli Kambodzaan. Haikeilla mielin jätin Laosin, koska siellä on ollut niin helmee ja pari viikkoa ei millään riitä edes parin kaupungin tutkailemiseen. Tämän Aasia-reissun piti olla se vuosisadan über-reissu, mutta kyllä tässä täytyy jo alkaa suunnitteleen seuraavaa reissua ja seuraavaa Laosin matkaa. Laosissa pari viime päivää hengailtiin siis Paksessa, jossa ei varsinaisesti ollut mitään nähtävää tai tekemistä. Kierreltiin muutamat torit läpi ja pulahdeltiin hotellin uima-altaassa. Hotelli oli joku kiinalaisten ja thaimaalaisten bisnesmiesten mesta, jossa kaikki hinnat oli Thaimaan bahteissa. Hotellin ulko-ovelta hotellin porteille oli sen verran matkaa, että sen sai halutessaan taittaa golf-autolla. 12€/naama/yö oli aika matkabudjetin ylärajoilla, joten tästä eteenpäin otetaan ehkä vähän halvempia yöpaikkoja.

Pakse oli melko tomuinen paikka, mutta onneksi sieltä sai kätevästi lennon Siem Reapiin. Saatiin säästettyä arvokasta aikaa ja istumalihaksia, kun ei tarvinnut säätää busseilla maarajan kautta. Kambodzan viisumin saaminen Siem Reapin lentokentällä oli huomattavasti helpompaa kuin mitä Laosin viisuminen saaminen oli Thaimaan rajalla. Tuolloin jouduttiin venaileen pari tuntia raja-asemalla papereiden käsittelyä, mutta nytten homma houtui 20 sekunnissa. Unohdettiin vaihtaa taaloja etukäteen (täällä, kuten myös Laosissa, USA:n dollarit kelpaavat maksuvälineenä), mutta niitäkin sai nostettua automaatista ennen viisumitiskiä. Jo lentäkentällä huomasi heti, että englantia puhutaan täällä huomattavasti sujuvammin kuin Laosissa, vaikka kuviteltiin asian olevan juuri toisinpäin. Kuvia Paksesta ja täältä tulee myöhemmin kun keretään laittaan nettiin.

Kyläilyä

Keskiviikkona 20.1. otettiin sleeper-bussi Vientianesta Pakseen. Lippuja ostaessa ei ollut ihan täyttä varmuutta mitä "sleeper" tässä tapauksessa tarkoittaa, mutta oletettiin sen olevan sängyillä varustettu dösä kun oltiin semmoisista kuultu ja hintakin oli vähän tavallista korkeampi (n.14e naama). Illansuussa bussifirman tuktuk tuli noutamaan hotlalta (kuului hintaan) ja ajoi parin korttelin pähän, jossa odotti bussi. Ei sänkybussi, ei edes vippibussi vaan perusrämä lao-onnikka. Katteltiin että NJOOOH ei kai siinä jep jep. Koko bussiin kerättävä matkustajaporukka pyöritteli hetken epäuskoisena päitään kunnes selvisi, että tällä mennään vaan bussiasemalle asti, jossa punkkakiesi odottaa. Noniih. Petilinjuri olikin sitten melko massiivisen kokoinen ilmestys. Punkat ei sitten ollu ihan niin massiiviset. Kyllä siinä nukkumaan mahtui jalat koukussa ja pareille tuo on sinänsä ihan mukava matkustusmuoto. Yksin matkustavat saa sen sijaan nukkua lusikassa kapeassa sängyssä arvotun partnerin kanssa. Meillä oli muuten sattumalta vastapäisessä punkassa jotain tamperelaisia rokkihanuja. Matka kesti vissiin jotain 10h ja ihan ok nukutun yön jälkeen aamulla herätyksen tarjosi Lao-iskelmä, johon joku paikallinen lauleli karaoket päälle. Aamujamit on aina paikallaan.



Paksessa ei kauaa kupattu, vaan jatkettiin heti aamusta sivuvaunumopedilla toiselle bussi-asemalle ja hypättiin paikallisdösään kohti Tad Lo:n kylää. Bussi oli odotetusti kunnon rotisko, joka juuri ja juuri jaksoi ylämäet, mutta matka oli yllättäen mitä mukavin! Tommosille muutaman tunnin matkoille noi paikallisbussit on aivan ylivoimanen valinta, "linja-autossa on tunnelmaa"... Bussin lipunmyyjätäti hääsi jonkun paikallisen pikkutytön bussin parhailta paikoilta ja pakotti meidät siihen tilalle :D Laosissa tiedetään mitä on vieraanvaraisuus. Paikat siis kuskin takana, jalkatilaa yllin kyllin että voi oikeen röhnöttää, tuuletus pelaa kun kuskin ikkuna on ainoa bussissa auki oleva, maisemia voi tiirata suoraan tuulilasista jne. Toki sieltä varmaan lentää ekana uloskin kun bussi törmää johonkin... Matkalla nähtiin yksi ojassa oleva bussi, oli törmännyt mopoon, ei tietoa tuliko ruumiita. Viereisille paikoille sattui harvinaisen hyvin englantia haastava lao-ukkeli. Sanoi menevänsä ihan lähelle Tad Lo:n kylää omaan kyläänsä. Kun saavuttiin äijän kylän kohdalle, tajuttiin, että se kylä todellakin on hänen OMA. Jäbä osoitti perus-lao-olkimajojen keskellä olevaa ihan oikeaa ja hulppeaa taloa ja virkkoi "that's my house, enjoy your time in tad lo!". Varmaan joku kylän pomo tms.



Tad Lo:n kylässä otettiin huone ekasta kohdalle osuneesta guesthousesta. 70000kippiä per yö (kuutisen eekulia), ei paha, vaikka kylästä saiskin halvimmillaan ihan pariin egeen huoneen. Kylä oli todella sympaattinen paikka, jossa lehmiä, jättimäisiä röhnö-emakoita, pieniä possuja, kanoja, kotieläimiä ja muita elikoita pyöri joka puolella. Ja lapsia. Ei jumaliste kun oli paljon pikkukillejä siellä. Melkoisella tahdilla sikiävät tuossa kylässä. Sabaidiita sai vastailla ympärillä kirmaileville apupyörämiehille (no ei niillä kyllä pyöriä tai apupyöriä ollu, mutta olivatpahan vaan apupyörämiesten ikäisiä) ja pikkutytöille alinomaan. Huippulia.



Tad Lo sijaitsee joen tai oikeastaan kosken (onko näillä jokin eksakti määritelmä ja/tai ero?) kupeessa, joten vesiputouksiakin löytyy. Vuokrattiin jälleen pärrä alle ja lähdettiin etsimään kauimpana sijainnutta putousta, Tad Suong. Parin risteysarvonnan ja 10km ajon jälkeen vastaan tulikin kylä. Päristeltiin kylän läpi ja tien päässä seisoskeli kolme pikkukilliä. Mukulat viittoili innokkaasti jyrkkää polkua kohti ja ymmärrettiin että siellä lienee vesiputouksen yläjuoksu. Periltä löytyikin jylhä kallionkieleke josta vesi virtasi alas sekä pari kallioon muodostunutta allasta. Muksut vetäs munasilleen ja laittoivat kunnon uimahyppyshown pystyyn. En tiedä kieltääkö Suomen tai Laosin laki vieraiden alastomien lasten kuvaamisen, mutta napsastiinpa pari kuvaa kuitenkin.



Takastulomatkalla pysähdyttiin toiseen kylään, jonka kohdalla oli jälleen lauma kakaroita huutelemassa että täältä löytyypi putous heh juum! Siellä oli siis putouksen alajuoksu. Lähdettiin jalkaisin seuraamaan parin mukulan jengiä. 20 minuutin kivikoissa ja ja metiköissä pomppimisen jälkeen päästiin melko kuivassa kunnossa olevalle alajuoksulle. Pojat näytti kallioaltaan johon pystyi hyppimään parimetriseltä kalliolta. Hivenen hasardilta näytti ja kommunikaatio ei pelannut ihan niin hyvin että olisi ihan täyttä varmuutta altaan syvyydestä tai pinnan alla töröttävistä lohkareista. Pikkupojat hyppeli altaaseen ja muistelin, että meidän sairausvakuutus korvaa myös ambulanssilennot, joten päätin hypätä perässä :D Parin hypyn jälkeen lähdettiin kävelemään takas mopolle ja ennustajalahjoillani tiesin, mitä pojilla oli mielessä. "MONEY!" alkoivat huutelemaan perkeleet. Noh, tokihan hyvästä opastuksesta voi pientä vaivanpalkkaa maksaa ja oli kyllä hauska kokemus tuo kalliohyppely.



Tad Lo:n kylässä ei sinänsä ole oikeastaan mitään muuta kuin paikallisten bambuhökkeleitä, eläin- ja lapsilaumoja ja pari guesthousea sekä bungalow-resorttia. Yllättäen backpackereita ei ollut mestoilla nimeksikään, vaikka nyt on vissiin jossain määrin high season päällänsä. Kaikki reppureijot ja muut rastanaamat jatkaa Paksesta suoraan 4000 islandsille, joten tuo Tad Lo on vähän tuommoinen piiloon jäävä helmi. Paitsi niin, on siellä norsuleita! Kaksi kärsäkeijoa könsikästä. Elefanttia siis. Siispä oli pakko testata se ainoa aktiviteetti, joka kylästä putoustrekkailun lisäksi löytyy ja käytiin norsuajelulla. Istuttiin korissa Munma-norsun selässä ja mentiin norsukuskin ohjastamana about 1,5h lenkki läpi metsiköiden, jokiylitysten ja kylien. Ja hyvinhän tuo elikko tuntui selviytyvän maastosta kuin maastosta. Jopa paremmin kuin legendaarinen mtlbv.



Iltaelämää Tad Lo:ssa ei käytännössä ollut, kaikki (ne pari raflaa mitä siellä guesthousejen yhteydessä edes on) menee kiinni iltakybältä viimeistään. Oli kuitenkin mukava istuskella pitkillä illallisilla muutamat beerlaot kitaten (on muuten siitä erikoinen kalja, että se ei maistu ihan paskalta, vaan aika hyvältä jopa), sirkkojen sirinää ja kosken kohinaa kuunnellen.

Hauskana kuriositeettina Tad Lo:n kylää osoittavan kyltin vieressä on iso plakaatti jossa seisoo "Crimeless village". Tommosia kylttejä pitäis olla Suomessaki ni loppuis rikokset heti.

Tänään Sunnuntaina otettiin paikallisbussi takas Pakseen. Pienoisella tuurituksella saatiin aiemmin varattua melkosen ylellinen hotellihuone hyvinkin halpaan hintaan. Pienen Paksessa pyörimisen jälkeen hypättiin ekaan maholliseen kyytiin, joka oli viimeisiään vetelevä sivuvaunulla varustettu mopedi, kuskinaan Paksen tomuntäyteisessä ilmassa hiekapuhallettu ukkeli. Hotellin portinvartijat ja piccolot katteli vähän pitkään ja huvittuneina kun saavuttiin paikalle ja olihan siinä ehkä vähän "kaupungin halvin ja kälysin kyyti - kaupungin pramein hotelli"-asetelmaa...

Back to Vientiane

Maanantai-aamuun mennessä Heikin kuume oli laskenut, joten päätettiin kierrellä katselemassa Luang Prabangin nähtävyyksiä. Kaupungin keskustassa nököttää kuninkaallinen palatsi (The Royal Palace, Haw Kham), joka rakennettiin Ranskan siirtomaa-aikana vuonna 1904 kuningas Sisavang Vongille. Vuonna 1975 kommunistit ottivat vallan ja palatsi muutettiin kansallismuseoksi. Museossa sai siis pällistellä kuninkaallisia huoneita ja tavaroita, jotka nyt oli ihan hienoja. Tästä museosta, kuten myös Vientianessa olevasta kansallismuseosta, löytyi kaikenlaista venäjänkielistä kommaritavaraa. Museossa oli myös muiden maiden Laosille lahjana annettuja tavaroita. Aasian maat olivat antaneet kaikenlaista jalometallia ja koristeellisia posliiniastioita. Uljas Neuvostoliitto oli lahjoittanut pinssejä.



Myös vuonna 1560 rakennettu buddhalaisten Xieng Thong -temppeli sijaitsee kaupungin keskusta-alueella, Mekong-joen rannalla. Temppeli oli... noh, temppeli. Olihan se tietenkin hieno kaikkine yksityiskohtineen, mutta temppeleitä nyt on täällä jokaisessa kadunkulmassa. Ja ne näyttää kaikki melkein samalta.







Maanantai-iltana käytiin vielä uudestaan katsastamassa Night Market ja ostamassa kaikenlaista vaatetta. Tänään lennettiin Lao Airlinesin siivillä takaisin Vientianeen, mikä osoittautui loistavaksi valinnaksi. Kymmenen tunnin vuoristoteitä kiemurtelevan bussimatkan sijaan oltiin ilmassa puolisen tuntia, ja pulitettiin siitä noin 60€ per naama (bussimatka olisi ollut noin 10€). Lyhyet bussimatkat on ihan lepposia varsinkin jos saa pällistellä kauniita maisemia, mutta pidemmät matkat vaatii vähän istumalihaksia ja kärsivällisyyttä. Tosin tähän asti bussimatkat on mennyt torkkuessa ja nähdessä Lariam-huuruisia unia. Huomenna on edessä taas kaupunginvaihto, joten toivottavasti meitsillä tänään noussut kuume hellittää huomiseen mennessä.

Luang Prabang

Elikkäs elikkäs. Nyt on sitten pari päivää pyöritty UNESCOn maailmanperintökohteessa Luang Prabangissa, joka sijaitsee noin 425 km Vientianesta pohjoiseen. Asukkaita kaupungissa on reilu 100 000. Maailmanperintökohteeksi kaupunki on valittu ilmeisesti hyvin säilyneen ranskalaisarkkitehtuurin ja buddha-temppeleiden vuoksi. Titteli on nähtävästi tuonut mukanaan myös laumoittain turisteja, koska kaupungin keskusta tuntuu pyörivän pelkästään turismin ympärillä. Erityisesti venäläisiä (jee!) ja saksalaisia turisteja on paljon, mutta missäpäs maailman kolkassa ei saksalaisturisteihin törmäisi...Vaikka kaupunki onkin vähän turistirysä, on se kyllä ollut näkemisen arvoinen. Kaupungin keskustaa ympäröi toiselta puolelta Mekong-joki ja toiselta puolelta Khan-joki. Molempien rannoilla näkymät ovat olleet komiat.



Perjantai-iltana kun saavuttiin kaupunkiin, mietittiin, että onpas turistimesta täynnä vanhoja pappoja. Lauantaina vuokrattiin pyörä päiväksi noin reilun euron hintaan (15,000 kip) ja Heikki vei mua ritsillä ympäri kaupunkia. Lähdettiin ihan summamutikassa polkemaan jonnekin, ja kaupungin laitamilta löytyikin iso tori-alue, jossa ei länkkäreitä näkynyt, ja hinnat olivat huomattavasti alhaisemmat kuin keskustassa. Tätä ennen oltiin poikettu jo Tribal Marketilla ja Dala Marketilla, josta mukaan tarttui Heikille uimahousut ja meitsille paita. Dala Marketilla hinnat olivat hieman kovemmat, koska tuotteet olivat enemmän merkkivaatteita. Noh, ei Heikki maksanut "Dieselin" uimahousuista kuin noin 6€ (75,000 kip), vaikka sekin taisi olla ylihintaa. Pyörällä polkiessa kaupungin laitamilla taidettiin olla aikamoinen näky, koska kaikki mopolla ohiajavat täkäläiset naureskelivat meille. Ei taida länkkärit hirveästi niillä seuduilla pyöräillä.



Illemmalla käytiin vielä katsastamassa Night Market, joka oli kaupungin keskustassa ja suunnattu erityisesti turisteille. Kaikenlaista turistisälää oli saatavilla, ja yhden t-paidan menin ostaan reilu euron hintaan (15,000 kip). Night Marketille ehkä palaillaan vielä huomenissa. Illemmalla kun käytiin syömässä, Heikki ei osannut päättää, söisikö laosilaista ruokaa vai pizzaa, joten tilasi Lao Pizzan. Se sisälsi Mekong-joen levää (sea weed), lao-makkaraa ja chilisoosia. Oli kuulemma hyvää.



Tänään sunnuntaina vuokrasimme mopedin ja suuntasimme Kuang Si -vesiputouksille noin 30 km päähän Luang Prabangista. Nettihuhujen mukaan mopojen vuokraaminen ulkomaalaisille olisi kiellettyä, jotta tuk tuk -elinkeino pysyisi hengissä. Lisäksi joku saksalainen oli kuulemma röytänyt ittensä kuoliaaksi mopolla täällä joskus pari vuotta sitten. Vuokrauspaikkaa joutuikin vähän aikaa etsimään, mutta pääkadulta sellainen lopulta löytyi. Vuokra tosin oli korkea (120,000 kip eli noin 10€). Yleensä Kaakkois-Aasiassa pärrän päivävuokra on parin euron luokkaa. Toiminta tuntui myös vähän "tiskin alta" -touhulta, koska pärrää jouduttiin hetken aikaa odottelemaan ja sen toi vaivihkaa joku äijä jostakin. Aluksi haasteita tuntui tuottavan myös se, että skootterissa oli vaihteet! :D Meistä kahdesta mä oon ainut, joka on aikaisemmin ajanut vaihdepyörällä, mutta pistinpä kuitenkin Heikin kuskiksi. Tällä kertaa saatiin myös molemmille kypärät, toisin kuin viime reissulla Koh Taolla Thaimaassa. Hyvin matka taittui vesiputouksille asti hyväkuntoista asfalttitietä, joka kulki monen pikkukylän halki.



Vesiputoukset olivat suurempi turistikohde kuin olin odottanut, koska ennen vesiputousaluetta oli paljon turisteille suunnattuja myyntikojuja. Vesiputousaltaalta toiselle pystyi hyvin talsimaan merkittyä reittiä pitkin, kunnes päästiin isoimman putouksen juurelle. Siitä eteenpäin matka oli jyrkkää rinnettä, ja taisi se kiipeäminen ottaa vähän kunnon päälle. Ylhäällä oli tietenkin hienot näkymät, ja matka takaisin alas vesiputouksen toista puolta kävikin kepeästi, vaikka rinne oli jyrkkä ja pariin otteeseen meinasi maa luisua alta. Sen verta hiki kuitenkin tuli, että piti lopuksi päästä pulahtamaan vesiputousaltaaseen. Uimakelpoisia altaita oli kolme, joista yhdessä oli myös liaani, jota uhkarohkeimmat kokeilivat. Vesiputousten yhteydessä oli myös joku Bear Rescue Center, jonka mustakarhut näyttivät aika väsähtäneiltä. Tarhassa on ollut myös indokiinalainen tiikeri, joka kuoli viime vuonna. Lisää kuvia löytyy taas Picasan albumista.









Huomiselle ei olla vielä tehty sen suurempia suunnitelmia. Aktiviteetit valitaan sen mukaan, nouseeko vai laskeeko Heikin tänään noussut kuume. Eiköhän me ainakin kaljalla käydä.

Vientianeilua, Buddha park ja maisemamatka

Tuohon aiemmassa kirjoituksessa näkyvään riemukaareen liittyy muuten hassu historia. Jenkit lahjoitti Laosin pojille betonia lentokentän kiitoradan rakentamiseen. Lao-äijät mietti että "hätttänääääh me mitää kiitorataa... riemukaari jumalauta!", ja päättivätkin rakentaa betonista kunnon monumentin. Liekö laoponua kulunut päätöstä tehdessä. Kirsikkana kakun päällä pytingistä tehtiin ihan piruuttaan juuri ja juuri korkeampi kuin Ranskassa sijaitsevasta esikuvastaan. Nerokasta.

Niin. Vientianessa heiluttiin tuossa vielä muutama päivä pyörien kaupungilla. Kansallismuseo tuli tsekattua, museoreitin alkupäässä oli Laosista löytyneitä dinosaurusten luita, keskivaiheet koostuivat Laosin historiasta ärsykkeenään ensin ranskalaiset kolonialistit ja sittemmin jenkki-imperialistit (kuten ko. kansat museon kamojen seliteteksteissä kuvataan). Loppuvaiheet keskittyivät Laosin nykyisen pseudo-kommunistisen järjestelmän esittelyyn. Tulipahan hoidettua reissun sivistävä ja kultturelli puoli pois alta.

Vientianen keskustasta n. 25km päässä sijaitsee Buddha park, puisto täynnänsä buddha- ja hindupatsaita. Suhautettiin puistoon paikallisdösällä ja hienopa puistopa olikin juum. Patsaat näyttää ikivanhoilta, mutta todellisuudessa ne on rakentanut jamppa nimeltä Luang Pu Bunleae Sulilat joskus 1950-luvulla. Kommarien noustua valtaan mies pakeni Thaikkuihin ja rakensi sinne samanlaisen puiston (hivenen isomman vieläpä). Hieno mies. Kuvattavaa puistossa riitti, saakelin hienoja ja hassuja patsaita. Ei siis pelkästään mitään tylsiä istuvia buddhia vaan enemmänkin tuli vaikutelma että tekijä on kattellut liikkaa piirrettyjä ja mahdollisesti löytänyt lähimetsästään hyvät sieniapajat. Pienimmät patsaat oli ehkä 30-senttisiä, kun taas jättimäisimmät olivat tieskuinkamonimetrinen makaava buddha ja jättimäinen kurpitsa. Kuvia on lisää Picasan albumissa.







Kurpitsaan pystyi kävelemään sisään, sisällä oli helvetin likaista ja ahtaahkoja katakombeja pitkin pystyi kapuamaan tasolta toiselle ja lopulta kurpitsan huipulle. Huipulta näkikin sitten koko puiston. Liekö tuolla sitten jokin syvempi merkitys, ei voi tietää. Ehkä jonkinlainen hedelmällistävä puhdistautumisriitti! Ainakaan tähän riittiin ei liittynyt kannibalismifantasiaa (kristinuskon ehtoollinen) tai muita typeryyksiä. Kannatan kurpitsauskontoa.







Buddhapuistoon pääseminen hitaalla dösällä, siellä pyöriminen ja kaiken kuvaaminen sekä sieltä poispääseminen veivätkin sitten yllättäen tai vähemmän yllättäen koko päivän valoisan ajan. Oltiin jo aiemmin haettu bussiliput kohti Luang Prabangia ja seuraavana aamuna aikaisen herätyksen jälkeen kiivettiin bussiin. Tämä oli siis perjantai-aamu 15.1.



Bussimatka suuntautui siis Pohjois-Laosiin ja vuoristoa riitti. Kapeat tiet kiemurteli pitkin vuoria ja laaksoja. En oo koskaan ollut mikään suuri maisemien ystävä, mutta tällä matkalla ne oli kyllä mainitsemisen arvoiset. Suorastaan ylitsevuotavan visuaaliset ja aistimia hyväilevät. Siis ihan jäätävän hienot. Pari kuvaa tuli napsittua, mutta ne näyttää ihan paskalta kun ovat halvoilla pokkareilla likaisen ikkunan takaa napsittuja.



Matkan varrella oli pikkukyliä ja aina vastaantulevan rekan tai dösän ohitettua (vieläpä usein jossain übertiukassa mutkassa) sai ihmetellä miten fysiikan lait sen mahdollisti metrinelkytkaheksan senttii levelällä tiellä... Näkymiä tuijotellessa ja tien kiemuroita ihmetellessä heräsi ajatus, että täällä pitäisi päästä kiertämään näitä paikkoja motskarilla. Melkein joka kylästä löytyi jonkinlainen guesthouse, joten voisi helposti tehdä ihan lyhyitä päivämatkoja valosalla. Ehkä vielä joskus.. Matkalla pysähdyttiin myös ehkäpä hienoimmalla taukopaikalla ikinä. Ei ihan tavan ABC vaan korkealla vuoren laella oleva pikku rafla, josta sai luultavasti tuntikausia seissyttä ja kärpästen saastuttamaa safkaa. Ja silti oli hiton hyvää. Matka kestikin sitten aamukasista iltakuuteen eli aurinko kerkes just laskemaan kun saavuttiin Luang Prabangiin, jossa nyt ollaan. Ja tämä se vasta hieno paikka onkin. Palaillaan.