Kioton geishat

Kaikkien alkuharmistuksien - puhelin ei toimi, hinnat turhan korkeella, metroverkko sekava (eri omistajatahojen ratakiskoja, jotka ei synkkaa yhteen, ja joillain asemilla metrokartat vaan japaniks) - jälkeen Kiotostakin kaivettiin se helmi esille. Tämä entinen Japanin pääkaupunki on maailman mittakaavassa melko pieni, vain puoltoista miljoonaa asukasta, eikä kaupungin keskusta-alueella ihan hirveästi ollut nähtävää ja koettavaa. Kawaramachissa majapaikan lähettyvillä oli parit ostoskadut ja Nishiki-ruokatori, josta itseni iloks sattumalta löyty suomalaiseen kesään olennaisesti kuuluvia ainesosia eli herneitä. Varmaankin yks syy Kioton tunnettavuuteen on Gionin geisha-alue historiallisine puutaloineen ja perinteisine kortteleineen. Kioton katukuva on muutenkin melko erilaista Tokioon verrattuna, sillä kaupungista ei pilvenpiirtäjiä löytynyt. Kaupunginosassa olis ollut mahdollisuus myös perinteisen riksan kyyditykseen, mutta hintaa ei edes uskallettu kysyä. Muutama geishakin näkyi kaduilla töpöttelevän paksupohjaisissa sandaaleissan, jotka edestä oli muotoiltu niin viistoiks, että tottumaton käyttäjä helposti keikkais niiden kanssa. Vai mahtoiko nuo geishat olla vain malleja geishan vaatteissa, kun mukana kulki valokuvaaja räpsimässä kuvia kimonotytöistä.

Kioto on kukkurallaan temppeleitä, joten reissun viimeinen temppelivierailu kohdistu zen-temppeli Kodaijiin herättäen kysymyksen, kuinka hiton monessa temppelissä sitä oikeen on tullut puolen vuoden aikana käytyä. Ihan vaan katsomassa arkkitehtuuria. Ja juomassa pesuvettä. Japanin temppelit on tietenkin taas arkkitehtuuriltaan erilaisia kuin muualla, ja niissä tuntuu olevan yleistä sijoittaa pieni bambumetsä pihamaalle. Tykkäsin.

Kumpikaan meistä ei mangaa fanita, mutta sadepäivän kunniaks poikettiin manga-museossa. Kirjasto se kyllä enemmänkin oli: kahdessa kerroksessa oli mangaa hyllyt väärällään monelta eri vuosikymmeneltä, ja suomenkielistäkin teosta löyty. Lukemisen lisäks viihdykkeenä oli mangan piirtämistä varten varattu oma alueensa ja mangan historiikki-osio. Jälkimmäinen kierrettiin läpi, ensimmäiseen ei ehkä taiteellinen silmä olis riittänyt. Museo ei ehkä ollut ihan hintansa väärti, mangan superfaneja kun ei olla, mutta ihan hyvää ajanvietettä rankkasateella.

Meitä kiinnostavat keskusta-alueen nähtävyydet olikin sit siinä, mutta junametrot onneks kuljetti meidät Kioton laitamille Arashiyamaan (tai no ei se nyt niin laitamilla ollut). Hikisen vajaa puoltuntisen vuorelle kipuamisen jälkeen - vihdoinkin auringon porottaessa - löysimme omia sukulaisveljiämme ja -siskojamme, nimittäin vapaana juoksentelevia makakiapinoita. Pääsi niitä myös ruokkiin erillisessä ruokintapaikassa. Ja nälkäsiä ne olikin, kokoajan kinusivat lisää, saakelin apinat. Pitihän niiden kanssa päästä myös yhteiseen potrettiin, ja juuri kun keskityin edustaan kuvassa, veijari vieressä päästi äänekkäästi suolistokaasunsa ilmoille. Että kiitti. Eläintenhoitajaa hieman huvitutti meikäläisen säikähtänyt olemus.

Nettilähteiden mukaan matka Japanin Toijalaan eli Iga Uenoon kestää Kioton juna-asemalta noin puoltoista tuntia. Todellisuus oli siis jotain toista. Ennen Iga Uenon Uenoshi-kylänosaan saapumista matkattiin neljällä eri junalla, joista osa kulki kerran tunnissa, eli juna-asemalla odottelua oli varmaan yhtä paljon kun junassa istuskelua. Yks etappi matkattiin violetilla, sympaattisella yksivaunuisella junalla, joka puksutteli läpi metsiköiden ja kylien.

Iga Uenon nähtävyys oli siis Ueno Park, muuta siitä tuppukylästä ei sitten löydettykään. Puistossa sijaitsi ihan vitsin jännä Ninja-museo. Japanilaiset kyllä uskaltaa selittää japaniks ummet ja lammet, vaikka ne huomaiskin ettei me japania sanaakaan ymmärretä. Museon opas näytti meille ninja-talon kaikki hienoudet, ja onneks samat asiat oli selitetty myös englanniks seinällä olevilla plakaateilla, niin pysyi vähän paremmin kärryillä. Parhaita oivalluksia oli hyllyks naamioidut tikapuut ja mystiset piilot seinien välissä. Muutaman sadan jenin lisämaksusta pääsi seuraan hauskoilla äänitehosteilla maustettua ninja-esitystä, tosin siinäkin lähes kaikki ninja-aseiden esittelyt oli japaniks. Museossa hämmästeltiin samaa ilmiöö, kun mihin koreassa törmäs yhtenään. Kaikki puljut on täynnä työntekijöitä, joiden tärkeänä tehtävänä on tervehtiä asiakasta. Koreassa Homeplussan (paikallinen Citymarket/Prisma) ovella oli aina joku kumartamassa. Ninja-museoon astuessa siis iloisia tervehtijöitä riitti.

Historiallinen Ueno-linna oli myös ihan näkemisen arvoinen, vaikka olikin aika pieni viiden euron sisäänpääsyyn nähden.

Viime tiistaina hypättiin superkalliin luotijunan sijasta superkalliiseen, mutta jokusen kymmenen euroo halvempaan bussiin seitsemän tunnin matkaa varten kohti Tokiota, josta lisää myöhemmin. Kaikki Kioton kuvat täällä.