Phnom Penh

Eilen lauantaina kierreltiin Central Marketilla ja Russian Marketilla. Ensimmäisestä löytyi hyvä vyökoju, jonka myyjämies oikein mittasi vyön oikean pituiseksi ja sen mukaan pisteli siihen reikiä. Lopuksi äijä tarjoutui laittamaan vanhaan vyönsolkeen uuden vyön taalan hintaan. Loistavaa palvelua. Russian Marketilla myydään nettilähteiden mukaan Kambodzassa valmistettuja merkkivaatteita, joissa on joku pieni (huomaamaton) valmistusvirhe, minkä vuoks niitä ei voi myydä rikkaille länkkäreille Euroopassa ja muualla. Torilta olis saanut jos minkälaista vaatetta, mutta mukaan tarttui kuitenkin H&M:n paita. :D Ylläri.

Markkettikiertelyjen lomassa käytiin tutustumassa myös Tuol Slengin kansanmurhamuseoon eli koulurakennukseen, joka muutettiin 1975 Pol Potin määräyksestä vankilaksi. Neljän koulurakennuksen luokkahuoneet muutettiin vankikopeiksi, ja siellä pidettiin/kidutettiin vuosina 1975-1978 arvioiden mukaan noin 20 000 vankia, ennen kuin ne vietiin Cheung Ek:iin tapettavaksi. Ilmeisesti vain kahdeksan ihmistä selvis hengissä tästä vankilasta. Kommunistisen punakhmer-hallinnon aikana Phnom Penh tyhjennettiin lähes täysin ja ihmiset lähetettiin maaseudulle töihin. Kaiken kaikkiaan yli miljoona ihmistä tapettiin tai kuoli nälkään tai tauteihin (sairaanhoito käytännössä ajettiin alas), ja tappolistalla oli virkamiehiä ja muita isoja herroja, opettajia, munkkeja, työläisiä... Museossa oli vankisellien lisäks nähtävillä valokuvakokoelma tapetuista miehistä, naisista ja lapsista sekä kuolemaa tekevistä ihmisistä. Pääkallojakin oli vitriinissä. Käytiin kattoon myös jotain videoo, missä joku mummeli selittää sukulaisistansa, mutta se ei ollu kovin tapahtumarikas video se.

Tänään ohjelmalistalla oli sitten tuo Cheung Ekin Killing Fields -tappomesta. Stupa (pyhä torni) täynnä pääkalloja, leukaluita, muita luita, tapettujen vaatteita... Joukkohautoja oli muutamia nähtävillä, tosin ihmisiä niissä ei ollu. Kuuluisa lastentappamispuu, jota vasten vauvat hakattiin kuoliaaks, nökötti siä myös. Vauvat ja lapsethan piti myös lahdata, ettei ne myöhemmin kostais punakhmer-häiskille. "Clearing grasses, it shall dig its entire root off." Tässäkään mestassa ei voinu välttyä lapsikerjäläisten korviariipiviltä "give me money, lady, one dollar" -huudoilta. Teki mieli sanoa, että etkös lapsi näe tuota uhrien muistolle tarkoitettua kylttiä, jossa lukee "Be quiet, please". Tässäkin mestassa sai käydä pällistelemässä videota, joka oli vähän mielenkiintosempi kuin edellisessä paikassa.

Mahdutettiin samalle reissulle myös visiitti ampumaradalle. Heikki olis halunnut ampua uzilla, mutta paikassa oli aseesta vaan joku venäläinen jäljitelmä, joka kuulemma jumitti usein. Miehet tarjosivat AK-47:aa, mutta  Heikki on kuulemma saanut jo "tarpeekseen rynkyllä ampumisesta." Otettiin sitten joku toinen konepistooli, jonka nimi ei ihan selvinnyt meille. Mutta ihan hauska sillä oli ammuskella. :) Tosin oli hieman kallista lystiä: 30 panoksen lipas maksoi 50 dollaria. Noh, tulipahan testattua sekin huvitus. Ennen radalle menoo oltiin googleteltu, että sieltä pitäis löytyä asetta jos jonkinmoista. Paikanpäällä huomattiin, että valikoima oli  entisestäänkin huonontunut ja hinnat oli noussut jonkin verran. Huhujen mukaan maalitauluksi saisi ostaa lehmän, kanan tai ankan. Vähemmän yllättäen radan vierestä löytyi pieni kana- ja ankkafarmi.

Lisää kuvia näistä ja muun muassa Phnom Penhin Night Marketilta löytyy Picasan albumista.

Huomenna otetaankin sitten jo lento takaisin Thaimaahan, ja lähdetään vähän isommalla porukalla pötkötteleen palmupuun alle. Aivan liian vähän aikaa oli Kambodzassa kiertelyyn, tännekin pitää joskus vielä tulla uudestaan. 

Ankkoriwatti ja viheliäs veneretki

It's a holiday in Cambodia / it's tough, kid, but it's life / a holiday in Cambodia / don't forget to pack a wife.

Siem Reap on pikkuinen kaupunki Kambodzassa, joka vetää porukkaa melko tahdilla, syynä tähän sieltä löytyvä Angkor Wat, jäätävänkokoinen temppeliraunio(alue) ts. "arkeologinen puisto". Pytingit on rakennettu joskus vajaa tuhat vuotta sitten. Mestoille myydään päivälippujen lisäksi vissiin ainakin useamman päivän ja viikon passeja, mutta tuumattiin että eiköhän me (puolessa) päivässä nähdä niin paljon temppelinraunoita kun niitä nyt ylipäätään jaksaa tuijotella. Otettiin guest houselta oma tuktuk-kuski päiväksi ja lähettiin aamukasilta liikenteeseen. Tuo oma kuski on muuten ihan ehdoton tuohon touhuun, välimatkat raunioalueen eri osien välillä on kuitenkin aika isot.





Rauniot näytti melko lailla raunioilta. Kuvat selventää. Vaikuttavan kokoisia ja näköisiä rakennelmia. Joitain temppeleitä restauroitiin ja temppeleiden huipulle vievät kiviportaat oli usein superjyrkkiä. Tosin keskeisimmillä mestoilla oli rakennettu puuportaita helpottamaan läskejä.





Ta Keo -temppelin huipulle tuli kipitettyä apinana ja huomattua samalla että släbärit jalassa on kyllä helppo päästä hengestään jyrkillä ja irtohiekasta luistavilla kiviportailla. Indiana Jones -temppelit oli myös ihan hassuja, siis temppelirauniot joiden päällä kasvoi puita. Puoli päivää oli kuin olikin juuri tarpeeksi temppelöintiin ja viimeisen etapin kohdalla alettiin jo oleen aika kypsiä, "toivottavasti tää oli vika..."







Kylmän juotavan, soittimien ja töherrysten kaupustelijoita oli toki joka puolella riesaksi asti. Kuorossa lauloivat "van dalaaaaaaa sööööööö!" Joku pieni kaupustelijapoika tyrkytti mulle rannerengasta (wtf) ja lopulta alkoi tarjoamaan sitä ilmaiseksi. Sanoin edelleen "no thanks", jolloin tyyppi yritti väkisin tunkea sen mun taskuun. Hetken päästä huomasin että se oli onnistunut. Kiitos vaan rannerenkaasta.

Päässä soi muuten koko ajan J. Arjalaisen Ankkurinappi-sävelellä "ankkoriwaatti..." Yritin kehitellä tähän myös kaskua kamputsealaisesta kuplettilaulajasta Juha Angkor Watt Vainiosta, mutta olkoon nyt.

Siem Reapin parin päivän pikavisiitille suunnitelma oli lähinnä "Angkor Wat ja katotaa keritäänkö muuta". Minnalla oli mielessä joku krokotiilifarmi. Guest housen nuoret uroot puhui hyvää englantia ja suosittelivat farmin sijaan visiittiä Tonle Sap -lähijoelle/järvelle (vaihtelee kai vähän sademäärien mukaan tai jotain), jossa olisi kelluvaa kylää ja rokotiilejä ja ihqu auringonlasku ja vaikka mitä. No päätettiin sitten suunnata sinne, kun oltiin muutenkin aiottu jo aiemmin mennä vähän veneilemään. Tuktuk heitti joen lähtökuopille, jossa oli helvetisti paatteja ja ihmisiä. Paatteja saapui ja lähti kierrokselle suunnilleen jatkuvalla tahdilla ja mentiin kyselemään lippuja. Homma toimi siten, että hintaa ei voinut sopia valitsemansa paatin kuskin kanssa suoraan vaan piti ostaa lippu, jota näyttämällä pääsi alas laiturille paattia valkkaamaan. Lippuja myi mulkeronnäköinen khmer-äijä, joka paljastui juuri niin mulkuksi kuin miltä näytti. Pokerinaamalla sanoi ajelun hinnan olevan 25USD per naama. Eli 50USD meiltä kahdelta vajaan parin tunnin veneajelusta. Tolla rahalla sais varmaan ostettua oman huvipurren täältäpäin maailmaa. Mitään tinkimisvaraa ei ollut, porukkaa kun lappasi siihen tahtiin veneille koko ajan maksaen ilomielin tuon haistav***u-hinnan, ettei lipunmyynnillä ollut tietenkään mitään tarvetta taistella joka asiakkaasta. Lopulta saatiin sit hintaa hilattua edes vähän alaspäin ja maksettiin 35 dollaria paatista yhteensä. Ja oli kyllä tän reissun typerin päätös, huoh.



Alkumatka oli vielä ihan hauska, reitti kulki siis jokea pitkin, jossa asuu porukkaa veneisiin rakennetuissa majoissa, kelluva kylä. Löytyi kelluvaa kauppaa, kirkkoa, koirankoppia ja palloiluhallia. Paatissa oli meidän ja kuskin lisäksi joku mikälie perämiesmatruusiapupoika, joka oli vähän opaskin vissiin samalla. Ei tosin kuullut oikeen mitään mitä se puhui, moottorin ja tuulen takia. Jossain vaiheessa se selitti varmaan vartin jostain orpojen kelluvasta koulusta, nyökkäilin vaan "yes, yes, mhhm". Sit pysähdyttiin kelluvaan kauppaan, jossa homman nimi oli "ostakaa pliis tästä vähä kynii ja vihkoi ni viedään ne sinne niille kelluville orvoille eiksje!". Eli kelluva kusetus... Toki ne kaikki muksuille roudatut kamat palaa takaisin kauppaan myytäväksi seuraaville ääliöille jotka jekkuun menee. Ei oltu ostamassa yhtn mitn tietenkään, mutta kysyttiin piruuttaan paljonko pieni nippu lyijäreitä maksaa. "5 dollars". Noniih, toki joka taho haluu vetää tästä paattitouhusta omansa, mutta tossa kyllä melkein repes päin naamaa, oli se niin läppä jo. Matka jatkui seuraavalle etapille, mutta ei tietenkään voitu pysähtyä orpokoululla kun ei ollut mitään viemisiä. Hauskasti toimii ihmisen mieli, kun tossa tuli kuitenkin vähän semmonen nolostunut olo kun ei haluttu ostaa mitn.



Jotenkin tuntui aika härskiltä kun paatteja menee suunnilleen jonossa ees taas ohi kelluvien asumusten ja kaikki kuvaa innolla ihmeellistä vesikansaa. Ei jotenkin tehnyt mieli kauheesti kuvia räpsiä siinä sitten. Noh, kelluvista kerjäläisistä joutu kuvan napsaseen, se oli jo melko absurdia. Pieni poika seilaa pesuvadilla (ihan ku jostain sarjakuvista) melanaan joku tikku ja kerjää fyrkkaa.



Paatin seuraava (ja viimeinen) etappi oli "fresh water fish farm". Hivenen isompi lautta vähän kauempana muusta kylästä. Lauttoja oli useampi samanlainen aika lähekkäin, kaikkiin kuului ainakin pieni rafla, krääsämyymälä ja näköalakerros (uuuuuuh auringonlasku). Kai siellä niitä tuoreita kalojakin oli sitten. Ja täällä oli myös ne odotetut krokot. Hahah, keskellä lauttaa pieni roskainen allas täynnä hyvin staattisia krokotiilejä. Repeiltiin lähinnä itsellemme että voi homo, pystyttiin maksaan kolkytviis bucksia tämmösestä touhusta, hieno kliimaksi. Katteltiin se auringonlasku siinä sitten ja patteiltiin takas.



Siem Reap olikin sitten meidän osalta suurinpiirtein siinä. Markkinoilta löyty Minnalle hippipöksyt ja mulle luettavaa. Syötiin meksikolaista. Juotiin halpoja long islandeja. Kaupunki itsessään on ihan mukava paikka ja ankkoriwatti todellakin näkemisen arvoinen setti. Paattiretkeä emme suosittele :) Eilen perjantaiaamuna kiidettiin bussilla Kamputsean pääkaupunkiin Phnom Penhiin.

Loput Pakse-kuvat vanhassa kansiossa täällä. Uusia kuveja löytyy enenevissä määrin uudeta kansiosta täältä.

Tomu-Pakse ja rajan ylitys

Tänään aamulla jatkettiin matkaa jälleen Lao Airlinesin siivin Paksesta Siem Reapiin eli Kambodzaan. Haikeilla mielin jätin Laosin, koska siellä on ollut niin helmee ja pari viikkoa ei millään riitä edes parin kaupungin tutkailemiseen. Tämän Aasia-reissun piti olla se vuosisadan über-reissu, mutta kyllä tässä täytyy jo alkaa suunnitteleen seuraavaa reissua ja seuraavaa Laosin matkaa. Laosissa pari viime päivää hengailtiin siis Paksessa, jossa ei varsinaisesti ollut mitään nähtävää tai tekemistä. Kierreltiin muutamat torit läpi ja pulahdeltiin hotellin uima-altaassa. Hotelli oli joku kiinalaisten ja thaimaalaisten bisnesmiesten mesta, jossa kaikki hinnat oli Thaimaan bahteissa. Hotellin ulko-ovelta hotellin porteille oli sen verran matkaa, että sen sai halutessaan taittaa golf-autolla. 12€/naama/yö oli aika matkabudjetin ylärajoilla, joten tästä eteenpäin otetaan ehkä vähän halvempia yöpaikkoja.

Pakse oli melko tomuinen paikka, mutta onneksi sieltä sai kätevästi lennon Siem Reapiin. Saatiin säästettyä arvokasta aikaa ja istumalihaksia, kun ei tarvinnut säätää busseilla maarajan kautta. Kambodzan viisumin saaminen Siem Reapin lentokentällä oli huomattavasti helpompaa kuin mitä Laosin viisuminen saaminen oli Thaimaan rajalla. Tuolloin jouduttiin venaileen pari tuntia raja-asemalla papereiden käsittelyä, mutta nytten homma houtui 20 sekunnissa. Unohdettiin vaihtaa taaloja etukäteen (täällä, kuten myös Laosissa, USA:n dollarit kelpaavat maksuvälineenä), mutta niitäkin sai nostettua automaatista ennen viisumitiskiä. Jo lentäkentällä huomasi heti, että englantia puhutaan täällä huomattavasti sujuvammin kuin Laosissa, vaikka kuviteltiin asian olevan juuri toisinpäin. Kuvia Paksesta ja täältä tulee myöhemmin kun keretään laittaan nettiin.

Kyläilyä

Keskiviikkona 20.1. otettiin sleeper-bussi Vientianesta Pakseen. Lippuja ostaessa ei ollut ihan täyttä varmuutta mitä "sleeper" tässä tapauksessa tarkoittaa, mutta oletettiin sen olevan sängyillä varustettu dösä kun oltiin semmoisista kuultu ja hintakin oli vähän tavallista korkeampi (n.14e naama). Illansuussa bussifirman tuktuk tuli noutamaan hotlalta (kuului hintaan) ja ajoi parin korttelin pähän, jossa odotti bussi. Ei sänkybussi, ei edes vippibussi vaan perusrämä lao-onnikka. Katteltiin että NJOOOH ei kai siinä jep jep. Koko bussiin kerättävä matkustajaporukka pyöritteli hetken epäuskoisena päitään kunnes selvisi, että tällä mennään vaan bussiasemalle asti, jossa punkkakiesi odottaa. Noniih. Petilinjuri olikin sitten melko massiivisen kokoinen ilmestys. Punkat ei sitten ollu ihan niin massiiviset. Kyllä siinä nukkumaan mahtui jalat koukussa ja pareille tuo on sinänsä ihan mukava matkustusmuoto. Yksin matkustavat saa sen sijaan nukkua lusikassa kapeassa sängyssä arvotun partnerin kanssa. Meillä oli muuten sattumalta vastapäisessä punkassa jotain tamperelaisia rokkihanuja. Matka kesti vissiin jotain 10h ja ihan ok nukutun yön jälkeen aamulla herätyksen tarjosi Lao-iskelmä, johon joku paikallinen lauleli karaoket päälle. Aamujamit on aina paikallaan.



Paksessa ei kauaa kupattu, vaan jatkettiin heti aamusta sivuvaunumopedilla toiselle bussi-asemalle ja hypättiin paikallisdösään kohti Tad Lo:n kylää. Bussi oli odotetusti kunnon rotisko, joka juuri ja juuri jaksoi ylämäet, mutta matka oli yllättäen mitä mukavin! Tommosille muutaman tunnin matkoille noi paikallisbussit on aivan ylivoimanen valinta, "linja-autossa on tunnelmaa"... Bussin lipunmyyjätäti hääsi jonkun paikallisen pikkutytön bussin parhailta paikoilta ja pakotti meidät siihen tilalle :D Laosissa tiedetään mitä on vieraanvaraisuus. Paikat siis kuskin takana, jalkatilaa yllin kyllin että voi oikeen röhnöttää, tuuletus pelaa kun kuskin ikkuna on ainoa bussissa auki oleva, maisemia voi tiirata suoraan tuulilasista jne. Toki sieltä varmaan lentää ekana uloskin kun bussi törmää johonkin... Matkalla nähtiin yksi ojassa oleva bussi, oli törmännyt mopoon, ei tietoa tuliko ruumiita. Viereisille paikoille sattui harvinaisen hyvin englantia haastava lao-ukkeli. Sanoi menevänsä ihan lähelle Tad Lo:n kylää omaan kyläänsä. Kun saavuttiin äijän kylän kohdalle, tajuttiin, että se kylä todellakin on hänen OMA. Jäbä osoitti perus-lao-olkimajojen keskellä olevaa ihan oikeaa ja hulppeaa taloa ja virkkoi "that's my house, enjoy your time in tad lo!". Varmaan joku kylän pomo tms.



Tad Lo:n kylässä otettiin huone ekasta kohdalle osuneesta guesthousesta. 70000kippiä per yö (kuutisen eekulia), ei paha, vaikka kylästä saiskin halvimmillaan ihan pariin egeen huoneen. Kylä oli todella sympaattinen paikka, jossa lehmiä, jättimäisiä röhnö-emakoita, pieniä possuja, kanoja, kotieläimiä ja muita elikoita pyöri joka puolella. Ja lapsia. Ei jumaliste kun oli paljon pikkukillejä siellä. Melkoisella tahdilla sikiävät tuossa kylässä. Sabaidiita sai vastailla ympärillä kirmaileville apupyörämiehille (no ei niillä kyllä pyöriä tai apupyöriä ollu, mutta olivatpahan vaan apupyörämiesten ikäisiä) ja pikkutytöille alinomaan. Huippulia.



Tad Lo sijaitsee joen tai oikeastaan kosken (onko näillä jokin eksakti määritelmä ja/tai ero?) kupeessa, joten vesiputouksiakin löytyy. Vuokrattiin jälleen pärrä alle ja lähdettiin etsimään kauimpana sijainnutta putousta, Tad Suong. Parin risteysarvonnan ja 10km ajon jälkeen vastaan tulikin kylä. Päristeltiin kylän läpi ja tien päässä seisoskeli kolme pikkukilliä. Mukulat viittoili innokkaasti jyrkkää polkua kohti ja ymmärrettiin että siellä lienee vesiputouksen yläjuoksu. Periltä löytyikin jylhä kallionkieleke josta vesi virtasi alas sekä pari kallioon muodostunutta allasta. Muksut vetäs munasilleen ja laittoivat kunnon uimahyppyshown pystyyn. En tiedä kieltääkö Suomen tai Laosin laki vieraiden alastomien lasten kuvaamisen, mutta napsastiinpa pari kuvaa kuitenkin.



Takastulomatkalla pysähdyttiin toiseen kylään, jonka kohdalla oli jälleen lauma kakaroita huutelemassa että täältä löytyypi putous heh juum! Siellä oli siis putouksen alajuoksu. Lähdettiin jalkaisin seuraamaan parin mukulan jengiä. 20 minuutin kivikoissa ja ja metiköissä pomppimisen jälkeen päästiin melko kuivassa kunnossa olevalle alajuoksulle. Pojat näytti kallioaltaan johon pystyi hyppimään parimetriseltä kalliolta. Hivenen hasardilta näytti ja kommunikaatio ei pelannut ihan niin hyvin että olisi ihan täyttä varmuutta altaan syvyydestä tai pinnan alla töröttävistä lohkareista. Pikkupojat hyppeli altaaseen ja muistelin, että meidän sairausvakuutus korvaa myös ambulanssilennot, joten päätin hypätä perässä :D Parin hypyn jälkeen lähdettiin kävelemään takas mopolle ja ennustajalahjoillani tiesin, mitä pojilla oli mielessä. "MONEY!" alkoivat huutelemaan perkeleet. Noh, tokihan hyvästä opastuksesta voi pientä vaivanpalkkaa maksaa ja oli kyllä hauska kokemus tuo kalliohyppely.



Tad Lo:n kylässä ei sinänsä ole oikeastaan mitään muuta kuin paikallisten bambuhökkeleitä, eläin- ja lapsilaumoja ja pari guesthousea sekä bungalow-resorttia. Yllättäen backpackereita ei ollut mestoilla nimeksikään, vaikka nyt on vissiin jossain määrin high season päällänsä. Kaikki reppureijot ja muut rastanaamat jatkaa Paksesta suoraan 4000 islandsille, joten tuo Tad Lo on vähän tuommoinen piiloon jäävä helmi. Paitsi niin, on siellä norsuleita! Kaksi kärsäkeijoa könsikästä. Elefanttia siis. Siispä oli pakko testata se ainoa aktiviteetti, joka kylästä putoustrekkailun lisäksi löytyy ja käytiin norsuajelulla. Istuttiin korissa Munma-norsun selässä ja mentiin norsukuskin ohjastamana about 1,5h lenkki läpi metsiköiden, jokiylitysten ja kylien. Ja hyvinhän tuo elikko tuntui selviytyvän maastosta kuin maastosta. Jopa paremmin kuin legendaarinen mtlbv.



Iltaelämää Tad Lo:ssa ei käytännössä ollut, kaikki (ne pari raflaa mitä siellä guesthousejen yhteydessä edes on) menee kiinni iltakybältä viimeistään. Oli kuitenkin mukava istuskella pitkillä illallisilla muutamat beerlaot kitaten (on muuten siitä erikoinen kalja, että se ei maistu ihan paskalta, vaan aika hyvältä jopa), sirkkojen sirinää ja kosken kohinaa kuunnellen.

Hauskana kuriositeettina Tad Lo:n kylää osoittavan kyltin vieressä on iso plakaatti jossa seisoo "Crimeless village". Tommosia kylttejä pitäis olla Suomessaki ni loppuis rikokset heti.

Tänään Sunnuntaina otettiin paikallisbussi takas Pakseen. Pienoisella tuurituksella saatiin aiemmin varattua melkosen ylellinen hotellihuone hyvinkin halpaan hintaan. Pienen Paksessa pyörimisen jälkeen hypättiin ekaan maholliseen kyytiin, joka oli viimeisiään vetelevä sivuvaunulla varustettu mopedi, kuskinaan Paksen tomuntäyteisessä ilmassa hiekapuhallettu ukkeli. Hotellin portinvartijat ja piccolot katteli vähän pitkään ja huvittuneina kun saavuttiin paikalle ja olihan siinä ehkä vähän "kaupungin halvin ja kälysin kyyti - kaupungin pramein hotelli"-asetelmaa...

Back to Vientiane

Maanantai-aamuun mennessä Heikin kuume oli laskenut, joten päätettiin kierrellä katselemassa Luang Prabangin nähtävyyksiä. Kaupungin keskustassa nököttää kuninkaallinen palatsi (The Royal Palace, Haw Kham), joka rakennettiin Ranskan siirtomaa-aikana vuonna 1904 kuningas Sisavang Vongille. Vuonna 1975 kommunistit ottivat vallan ja palatsi muutettiin kansallismuseoksi. Museossa sai siis pällistellä kuninkaallisia huoneita ja tavaroita, jotka nyt oli ihan hienoja. Tästä museosta, kuten myös Vientianessa olevasta kansallismuseosta, löytyi kaikenlaista venäjänkielistä kommaritavaraa. Museossa oli myös muiden maiden Laosille lahjana annettuja tavaroita. Aasian maat olivat antaneet kaikenlaista jalometallia ja koristeellisia posliiniastioita. Uljas Neuvostoliitto oli lahjoittanut pinssejä.



Myös vuonna 1560 rakennettu buddhalaisten Xieng Thong -temppeli sijaitsee kaupungin keskusta-alueella, Mekong-joen rannalla. Temppeli oli... noh, temppeli. Olihan se tietenkin hieno kaikkine yksityiskohtineen, mutta temppeleitä nyt on täällä jokaisessa kadunkulmassa. Ja ne näyttää kaikki melkein samalta.







Maanantai-iltana käytiin vielä uudestaan katsastamassa Night Market ja ostamassa kaikenlaista vaatetta. Tänään lennettiin Lao Airlinesin siivillä takaisin Vientianeen, mikä osoittautui loistavaksi valinnaksi. Kymmenen tunnin vuoristoteitä kiemurtelevan bussimatkan sijaan oltiin ilmassa puolisen tuntia, ja pulitettiin siitä noin 60€ per naama (bussimatka olisi ollut noin 10€). Lyhyet bussimatkat on ihan lepposia varsinkin jos saa pällistellä kauniita maisemia, mutta pidemmät matkat vaatii vähän istumalihaksia ja kärsivällisyyttä. Tosin tähän asti bussimatkat on mennyt torkkuessa ja nähdessä Lariam-huuruisia unia. Huomenna on edessä taas kaupunginvaihto, joten toivottavasti meitsillä tänään noussut kuume hellittää huomiseen mennessä.