Vientianeilua, Buddha park ja maisemamatka

Tuohon aiemmassa kirjoituksessa näkyvään riemukaareen liittyy muuten hassu historia. Jenkit lahjoitti Laosin pojille betonia lentokentän kiitoradan rakentamiseen. Lao-äijät mietti että "hätttänääääh me mitää kiitorataa... riemukaari jumalauta!", ja päättivätkin rakentaa betonista kunnon monumentin. Liekö laoponua kulunut päätöstä tehdessä. Kirsikkana kakun päällä pytingistä tehtiin ihan piruuttaan juuri ja juuri korkeampi kuin Ranskassa sijaitsevasta esikuvastaan. Nerokasta.

Niin. Vientianessa heiluttiin tuossa vielä muutama päivä pyörien kaupungilla. Kansallismuseo tuli tsekattua, museoreitin alkupäässä oli Laosista löytyneitä dinosaurusten luita, keskivaiheet koostuivat Laosin historiasta ärsykkeenään ensin ranskalaiset kolonialistit ja sittemmin jenkki-imperialistit (kuten ko. kansat museon kamojen seliteteksteissä kuvataan). Loppuvaiheet keskittyivät Laosin nykyisen pseudo-kommunistisen järjestelmän esittelyyn. Tulipahan hoidettua reissun sivistävä ja kultturelli puoli pois alta.

Vientianen keskustasta n. 25km päässä sijaitsee Buddha park, puisto täynnänsä buddha- ja hindupatsaita. Suhautettiin puistoon paikallisdösällä ja hienopa puistopa olikin juum. Patsaat näyttää ikivanhoilta, mutta todellisuudessa ne on rakentanut jamppa nimeltä Luang Pu Bunleae Sulilat joskus 1950-luvulla. Kommarien noustua valtaan mies pakeni Thaikkuihin ja rakensi sinne samanlaisen puiston (hivenen isomman vieläpä). Hieno mies. Kuvattavaa puistossa riitti, saakelin hienoja ja hassuja patsaita. Ei siis pelkästään mitään tylsiä istuvia buddhia vaan enemmänkin tuli vaikutelma että tekijä on kattellut liikkaa piirrettyjä ja mahdollisesti löytänyt lähimetsästään hyvät sieniapajat. Pienimmät patsaat oli ehkä 30-senttisiä, kun taas jättimäisimmät olivat tieskuinkamonimetrinen makaava buddha ja jättimäinen kurpitsa. Kuvia on lisää Picasan albumissa.







Kurpitsaan pystyi kävelemään sisään, sisällä oli helvetin likaista ja ahtaahkoja katakombeja pitkin pystyi kapuamaan tasolta toiselle ja lopulta kurpitsan huipulle. Huipulta näkikin sitten koko puiston. Liekö tuolla sitten jokin syvempi merkitys, ei voi tietää. Ehkä jonkinlainen hedelmällistävä puhdistautumisriitti! Ainakaan tähän riittiin ei liittynyt kannibalismifantasiaa (kristinuskon ehtoollinen) tai muita typeryyksiä. Kannatan kurpitsauskontoa.







Buddhapuistoon pääseminen hitaalla dösällä, siellä pyöriminen ja kaiken kuvaaminen sekä sieltä poispääseminen veivätkin sitten yllättäen tai vähemmän yllättäen koko päivän valoisan ajan. Oltiin jo aiemmin haettu bussiliput kohti Luang Prabangia ja seuraavana aamuna aikaisen herätyksen jälkeen kiivettiin bussiin. Tämä oli siis perjantai-aamu 15.1.



Bussimatka suuntautui siis Pohjois-Laosiin ja vuoristoa riitti. Kapeat tiet kiemurteli pitkin vuoria ja laaksoja. En oo koskaan ollut mikään suuri maisemien ystävä, mutta tällä matkalla ne oli kyllä mainitsemisen arvoiset. Suorastaan ylitsevuotavan visuaaliset ja aistimia hyväilevät. Siis ihan jäätävän hienot. Pari kuvaa tuli napsittua, mutta ne näyttää ihan paskalta kun ovat halvoilla pokkareilla likaisen ikkunan takaa napsittuja.



Matkan varrella oli pikkukyliä ja aina vastaantulevan rekan tai dösän ohitettua (vieläpä usein jossain übertiukassa mutkassa) sai ihmetellä miten fysiikan lait sen mahdollisti metrinelkytkaheksan senttii levelällä tiellä... Näkymiä tuijotellessa ja tien kiemuroita ihmetellessä heräsi ajatus, että täällä pitäisi päästä kiertämään näitä paikkoja motskarilla. Melkein joka kylästä löytyi jonkinlainen guesthouse, joten voisi helposti tehdä ihan lyhyitä päivämatkoja valosalla. Ehkä vielä joskus.. Matkalla pysähdyttiin myös ehkäpä hienoimmalla taukopaikalla ikinä. Ei ihan tavan ABC vaan korkealla vuoren laella oleva pikku rafla, josta sai luultavasti tuntikausia seissyttä ja kärpästen saastuttamaa safkaa. Ja silti oli hiton hyvää. Matka kestikin sitten aamukasista iltakuuteen eli aurinko kerkes just laskemaan kun saavuttiin Luang Prabangiin, jossa nyt ollaan. Ja tämä se vasta hieno paikka onkin. Palaillaan.