Paljon on taas kerennyt tapahtua Kiinasta paluun jälkeen. Ehkä hienoin asia sitten Kiinan oli DMZ:llä (Demilitarized Zone) eli Koreoiden raja-alueella poikkeaminen. Alue on yks maailman tarkoin vartioiduimmista eikä sinne tietenkään ilman matkatoimiston avustusta päästetä. Matkaa bussilla 38. leveyspiirille oli Soulista noin tunnin verran. Päästiin sukeltaan yhdelle neljästä Pohjois-Korean rakentamasta tunnelista, joiden avulla pohjoisen on ollut tarkoitus hyökätä etelään. Pohjoinen on tietenkin kiistänyt rakentaneensa tunnelit tähän tarkoitukseen, ja virallinen selitys tunneleiden olemassaololle on ollut kaivostoiminta. Just joo. DMZ-reissulla ei ihan joka paikassa saanut räpsiä kameran kanssa, joten tunnelista ei valitettavasti ole kuvaa. Se oli kyllä selkeästi rakennettu pienille pohjoiskorealaisille Kimeille. Ite pystyin paikoitellen käveleen suorassa, mutta Heikillä kyllä pää kopisi kattoon. Onneks oli kypärät. En kyllä rupeis kaivostyöläiseks.
Dora-observatorio oli tarkoitettu kuikuiluun kiikareiden kanssa Pohjois-Korean puolelle. Lähellä raja-aluetta pohjoisen puolella sijaitsee Propaganda-kylä, jota pohjoisen asukit tosin kutsuu Rauhan kyläksi. Pohjoisessa väitetään, että kylää asuttaa maanviljelijät ja sieltä löytyy niin koulua kuin sairaalaakin. Etelän havainnot on kuitenkin osoittanu, että kylä on asumaton. Kuvien ottaminen observatoriolla oli sallitua vain keltaisen linjan takana, josta ei oikeastaan edes nähnyt pohjoisen puolelle. Joku uskalias heppu räpsi kuvia linjan väärällä puolella, ja valpas korealainen sotilas kyllä sekunnissa nappas kameran pois ja poisti kuvat. Mahtoi kuvaajaa ketuttaa. Dorasanin alueella oli myös juna-asema, joka on joskus aikanaan yhdistänyt pohjoisen ja etelän. Viimeisimmän kerran rajanylityspaikka suljettiin pohjoisen toimesta vuonna 2008. Kovin hiljaista siellä olikin. Matkamuistoksi sai leimata paperille Dorasan-leiman, jota mahdollisesti tullaan käyttämään passeja leimatessa jos raja tulevaisuudessa vielä aukeaa. Tai sitten ei. Ainakin tällä hetkellä Koreoiden tilanne näyttää sen verta sekavalta ja epävakaalta, että yhdistymisestä on ihan turha edes puhua.
Osa DMZ-touria oli JSA:lla (Joint Security Area, Panmunjeom) käväsy. YK:n Camp Bonifasilla pidetyn alkubriiffauksen jälkeen jatkettiin matkaa YK:n sotilaiden johdattamina varsinaiselle raja-alueelle. Siinä nyt ei ollut mitään kovin ihmeellistä, se oli raja, mutta tunnelma oli kyllä hieman jännittynyt. Rajan toisella puolella siis oli etelän rakennus ja toisella puolella pohjoisen rakennus. Aivan keskelle rajaa eli puoliks pohjoisen ja puoliks etelän puolelle on rakennettu kolme sinistä neuvotteluhuonetta. Yhdessä neuvotteluhuoneessa päästiin käymään, ja samalla siis astuttiin myös pohjoisen puolelle. Pohjois-Korea valloitettu, jihaa! Kaikenlainen verbaalinen ja nonverbaalinen viestintä eteläkorealaisten sotilaiden kanssa oli kielletty. En kyllä käsitä, miten niillä pitää pokka, kun miljoona ihmistä vieressä räpsii kuvia. Huomattiin myös, että pohjoisen puolelta joku sotilas kiikaroi meitä. Bussin ikkunasta päästiin pällisteleen Bridge of no returnia eli siltaa, joka muutti monen korealaisen elämän. Sodan jälkeen sotavangiks otetut pohjoisen sotilaat vietiin sillalle, jossa niiden piti päättää, jäädäkö etelään vai palata takaisin pohjoiseen. Valinnan jälkeen paluuta ei enää ollut. Sillalla sattui myös vuonna 1976 välikohtaus, jossa pohjoisen sotilaat tappoi kaksi jenkkisotilasta kirveellä. DMZ-reissu oli melkoisen tyyris (about 65€), vaikka saatiinkin se suht halvalla USO:n kautta. Kuitenkin kokemisen arvoinen.
Eräänä perjantaina otettiin omaa lomaa luennoista ja hypättiin bussiin kohti Caribbean Bay -vesipuistoa Yonginin kaupunkiin. Meidän harmiks vielä toukokuun puolessavälissä kaikki makeimmat vesiliukumäet ei ollu auki, mutta parinkytä euron (30,000 won) maksua vastaan pääsi laskeen joitakin mäkiä, lillutteleen kumirenkaassa jokea pitkin ja pulahteleen porealtaisiin sekä saunotteleen. Täällä oli saunoissa jopa lauteet. Paikka oli tietenkin merirosvo-teemalla rakennettu ja melkosen hieno paikka siis.
Kaikenlaisiin kummallisuuksiin tuli taas törmättyä tässäkin puljussa. Joihinkin altaisiin ei saanu mennä ilman lakkia. Mysteeriksi jäi, mikä hatun idea oli, koska siihen tehtävään kelpas mikä tahansa lippiksestä uimalakkiin. Kaikki järkevän näköset päänkoristeet oli tietenkin ylihinnoteltuja, joten tyylikkäät päätä kiristävät uimamyssyt tuli vuokrattua (hups, taisi palauttaminen unohtua). Sääntö numero kaksi oli, että korviksia ei saanut pitää vesiliukumäkeen mennessä syystä jota en tiedä. Korea ei todellakaan ole mikään tuhansien järvien maa, ja vaikka meri ympäröi melkein koko niemimaata, taitaa korealaisten uimataito olla olematon. Suurin osa uimareista piti pelastusliivejä päällä, ja hengenpelastajia vilisi joka paikassa. Vesiliukumäestä kun pulahti altaaseen, oli heti hengenpelastaja kiskomassa vedestä ylös ja kyselemässä ihan hädissään "Are you ok? Are you ok?" "Yes, I'm okay, I can swim." Porealtaassa istuessa oli niin levollinen olo, että melkein nukahti siihen paikkaan. Havahduin sitten jossain vaiheessa siihen, kun korealainen pikkutyttö kiskoo mun huulikorua... Lävistykset todellakin on täkäläisille outo juttu. Mutta hieno päivä tuli vietettyä auringonpaisteessa. :)
Vihdoinkin ollaan saatu aikaiseksi käydä tsekkaamassa Suwonin keskustassa olevaa maailmanperintökohteeksikin tituleerattua Hwaseong-linnoitusta. Osa kaupunkia jää muurien sisäpuolelle, ja muurin korkeimmasta kohdasta kukkulalta näkee pitkälle Suwonin ylle. Ihan koko muuria ei jaksettu kovana hellepäivänä kiertää, eikä tuo Kiinan muurin jälkeen ihan niin vaikuttava ollut. ;) Näkemisen arvoinen paikka tosin on.
Yhtenä viikkona campuksella järjestettiin Ajou festival. Ulkoilmateatterissa oli iso lava, jossa kävi esiintymässä korealaisia bändejä, ja monenmoista ruoka- ja baarikojua oli pystytetty. Vaihtareillakin oli oma kansainvälinen baarinsa. Pari päivää kestävät festarit huipentu campuksen pääporteilta lähtevän kadun sulkemiseen liikenteeltä ihmisten ja kojujen vallatessa alueen.
Incheonin lentokentältä kymmenisen minuutin bussimatkan ja viitisen minuutin lauttamatkan päässä sijaitsee Muuido-saari (무의도). Perjantaina 21. päivä vietettiin Buddhan syntymäpäivää, joka siis oli pyhäpäivä ja koulusta vapaa. Lähdettiin siis tuolle saarelle. Oltiin saatu etukäteen semmoinen käsitys, että saari on lähes autio eikä siellä oo hostelleja tai muutenkaan juur mitään. Mielessä pyöri vain Koh Payam ja Thaimaan kauniin rauhalliset biitsit. Satamassa tajuttiin saaren todellinen luonne: Ihmiset meni sinne lautalla jopa autojen kera, ja biitsi olikin aivan täynnä ihmisiä. Että pari muutakin oli viettämässä lomapäivää. Olishan se pitänyt arvata, Soul kun on miljoonakaupunki... Rannassa oli pieniä 2m x 2m mökkejä, joita sai vuokrata. Pari suomalaista oli mennyt saarelle jo edellisenä iltana, ja vuokranneet yhden mökin. Meidän saapuessa saarelle kaikki mökit oli tietenkin jo varattu, joten nukuttiin sitten seitsemän ihmistä yhdessä mökkerössä. Saari osoittautu siis lopulta oikein mukavaks ajanviettopaikaks nuotion ääressä lämmitellessä.
Otoksia enemmän Picasa-albumissa.
